Tehokas mielikuvatyö alkaa kauan ennen työpaikkailmoituksen julkaisua, on jatkuvaa reflektointia, hiljenee exit-keskusteluun mutta ei pääty koskaan. Näin rakennat hyvän työnantajamielikuvan ja perustelet pitkäjänteisen työn tarpeellisuuden myös johdolle.
Työnantajamielikuva ei ole sometettua palaveripullaa, toimistokoiria eikä virkistyspäiviä. Se on tavallisesta työarjesta kuiskiva puskaradio, joka toimii kuin lannoite: Sen avulla yritys voi kukkia varsinkin alalla, jossa työntekijöiden piirit ovat pienet ja kilpailu osaajista suurta.
– Yritysten työnantajamielikuvan tanssi nuoralla on jatkuvaa, kuvaa yleistä tilannetta kokenut HR-konsultti Christina Koikkalainen.
Kun työnantajamielikuvan kohotustyöhön ryhdytään, otetaan ensimmäisenä peili käteen. Miten oma työyhteisö voi? Tämä istahtaa erityisesti HR-tekemisen ja työtyytyväisyyden tontille, jonka ytimestä lähtee myös Employer Value Proposition eli työnantajan arvolupaus.
Onnistunut EVP siivittää puskaradiota, sillä tyytyväinen työntekijä on tärkein hyvän pöhinän lähde. Sattumasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä EB-työstä. Työnantajamielikuvatyön yksi osa ovat työntekijälähetit.
– Kannattaa muistaa myös viestinnän taso ja tekninen laatu suhteessa yrityksen brändiin.
Lue lisää siitä, miten suunnitelmallinen henkilöstöstrategia luo työmarkkinoiden hunajapurkkeja.
Lue lisää, miten kehität osaamista ja rakennat hyvän rekrytointistrategian.
Pikavoittoja ei ole edes kilpailijoilla. Päälle liimattu mainoskampanja somessa paljastaa karusti, jos todellisuus yrityksessä edustaa täysin toista laitaa. Tuloksena on mainehaitta, jonka korjaaminen maksaa aina ja pintaan jää silti naarmuja.
Luotettavuus ja turvallisuus. Mielikuvalla on valtavasti väliä. Siksi isoilla brändeillä on hakijoita jonoksi asti, vaikka kipupisteitä ja ongelmia on heilläkin.
Vain hyvä perusta kantaa. Pinnan alla tehty pitkä ja perusteellinen työ näkyy aina vahvana mielikuvana ulospäin. Se kantaa myös vaikeissa paikoissa.
Uskottava työnantajamielikuva. Kaikkia ei voi kosiskella, siksi on tärkeää määrittää se, mitä tarvitaan ja halutaan. Panostus ulkopuolisen konsultin ammattitaitoon luo henkisen palloseinän jota vasten voi sparrata, kyseenalaistaa ja löytää lopulta vastauksen siihen, miksi juuri meillä on parasta olla?
Lue lisää: Näin suunnittelet tuloksellisen ja aikaa säästävän rekrytointiprosessin.